Geriatrisia haasteita

Väestö ikääntyy Suomessa valtavalla vauhdilla, mikä luo ei ainoastaan yhteiskunnallisesti vaan lääketieteellisesti omat merkittävät haasteensa. Tällä hetkellä väestöstä yli 65-vuotiaita on 15 % eli noin 800 000 henkilöä. Ennusteiden mukaan 30 vuoden kuluttua joka neljäs suomalainen on yli 65-vuotias. Geriatrissa pyritään iäkkään kokonaisvaltaiseen arvioon, jonka tavoitteena on olla pohjana hänen terveyden-, ja sairauden hoidolle ja näiden seurannalle ja tarvittaessa myös kuntoutukselle. Ideaali tilanteessa tämä kokonaisarvio tapahtuisi moniammatillisena yhteistyönä lääkärin, sairaanhoitajan, potilaan ja hänen omaisensa kanssa, sillä usein juuri lähiomainen on iäkkään arkielämän paras asiantuntija ja arvioija.

Onnistuneen ikääntymisen esteenä voi olla useita toimintakykyyn vaikuttavia tai sitä heikentäviä puutteita tai sairauksia. Näkö ja kuulo huononevat. Aliravitsemus, D-vitamiinin puute ja sarkopenia (lihaskato) alistaa kaatumisille ja luun murtumille. Iäkkään taloudelliset huolet, yksinäisyys tai toisaalta kaltoinkohtelu, alkoholin käyttö tai mielenterveyden ongelmat ovat todellisia arkipäivän ongelmia. Arjessa pärjäämistä voi heikentää myös yötä päivää jatkuvat kivut, kävely on hidasta ja vaikeaa, ”huimoo ja ahistaa” ja tasapainoa on vaikea ylläpitää. Unikaan ei tunnut niin makelta kuin ennen. Apua ei aina tahdo saada, jos sitä tarvitsisikin. Yksi merkittävimmistä toimintakykyä heikentävistä sairauksista ovat iän myötä lisääntyvät ja alidiagnosoidut muistihäiriöt. Seuraavassa tiivistän yhden mielestäni tärkeän huomionarvoisen geriatrisen ongelman, iäkkään lääkehoidon.

Monilääkitys. Näyttöön perustuva lääketiede on osoittanut, että oikein suunniteltu lääkehoito ehkäisee ja parantaa sairauksia, lievittää oireita ja myös edistää toimintakykyä. Ikääntyneet sairastavat paljon ja käyttävät siitä syystä myös paljon lääkkeitä. Vain pienessä osassa lääketutkimuksista on kuitenkin ollut mukana yli 75-vuotiaita ja käytännössä iäkkäitä valitettavasti hoidetaan kuten nuorempia. Itse asiassa usein käytetyn monilääkityksen vaikutuksista tiedetään vain varsin vähän. Koska monilla iäkkäillä on useita sairauksia ja etenkin ns. yhdistelmä-valmisteita käytetään yhä enemmän, kasvaa vaikuttavien lääkeaineiden määrä helposti yli kymmenen. Lääkkeiden yhteisvaikutuksista tiedetään vain vähän, koska farmakodynamiikka (jakautuminen, poistuminen) on iäkkäillä yksilöllistä. Haitallisia yhteisvaikutuksia voi esiintyä jopa 15 %:ssa monilääkitystapauksista. Kaksi kolmesta yli 75-vuotiaasta käyttää vähintään kuutta lääkettä samanaikaisesti. Vähintään kymmentä lääkettä samanaikaisesti käyttää lähes 30 prosenttia vanhuksista, kun täysin lääkkeettömiä yli 74- vuotiaita on vain noin 1 %. Yleisesti ottaen naiset käyttävät lääkkeitä enemmän kuin miehet, ja lääkkeidenkäyttö yleistyy selvästi iän myötä.

Valitettavasti juuri väsyttävien (uni- ja nukahtamislääkkeet) ja rauhoittavien lääkkeiden käyttö on runsasta: 40 % iäkkäistä lääkkeiden käyttäjistä käytti vuosina 1998–99 jotakin näihin ryhmiin kuuluvaa keskushermostoon vaikuttavaa lääkettä. Kuopio 75+ -tutkimuksen mukaan psyykenlääkkeiden käyttö on yleisempää juuri väestömme iäkkäimmällä ja hauraimmalla ryhmällä, 85 vuotta täyttäneillä. Tutkimusten mukaan etenkin juuri unilääkkeiden käytön on todettu yleistyvän iän myötä, miehillä aina 100- vuotiaaksi saakka, kun naisilla käyttö on yleisintä 85–89 vuotiaiden ikäryhmissä. Pohjoismaista vain Islannissa käytetään unilääkkeitä enemmän kuin Suomessa. Yleisesti ottaen on huomiotavaa, että laitoshoidossa olevat iäkkäät käyttävät vielä selvästi enemmän lääkkeitä kuin kotonaan asuvat.

Vanhusten lääkehoidon tärkeimmät haasteet liittyvät toisaalta monilääkitykseen ja toisaalta näyttöön perustuvien hoitojen liian vähäiseen käyttöön. Eräitä ikääntyneille sopimattomia lääkkeitä pitäisi välttää mahdollisimman pitkälle. Monilääkitykseen liittyy joka tapauksessa aina yhteis- ja haittavaikutusten riski. Iän karttuessa elimistössä tapahtuu monia muutoksia, jolloin lääkeaineenvaihdunnassa tapahtuvat muutokset altistavat ikääntyneet erityisen herkiksi monille lääkeaineille ja niiden haittavaikutuksille. Valtakunnallisen terveydenhuollon katseet on käännetty tavoitteena purkaa iäkkäiden laitosmuotoisen hoidon rakenteita ja pyrkiä tukemaan yhä vankemmin iäkkäiden kotona asumista. Tällä hetkellä jo iso osa iäkkäistä asuu omassa kotonaan, tulevaisuudessa näiden iäkkäiden määrä tulee yhä kasvamaan. Siten myös lääkkeiden käyttöä säännllisesti ja kriittisesti arvioimalla sekä sitä järkiperäistämällä iäkkäiden toimintakykyä kyetään ylläpitämään tai jopa lisäämään, kotona asumista sekä siellä itsenäistä selviytymistä tukemaan entisestään. On todettu, että juuri iäkkäiden lääkityksen suunnittelu on yksi 2000-luvun terveydenhuollon suurista geriatrisista haasteista.